täydellisiä masuja

Tää on taas niitä hetkiä kun mä vihaan omaa kroppaani. Tiedän, että mulla olis resurssit hyvännäköseenkin vartaloon, mutta mä oon liian laiska. En haluiskaan olla mikään langanlaiha luuviulu, en todellakaan, vaan haluisin ainoastaan näyttää kiinteemmältä ja timmimältä, tiedättekö?

Mä aina aika-ajoin innostun kuntoilusta, sit sitä kestää hetken aikaa, ja sit mä taas luovutan. En tiedä miks, ehkä siks, etten oo koskaan saanu mitään näkyviä tuloksia aikaan. Oon liian kärsimätön, odotan aina et tuloksia näkyis jonkun muutaman viikon jälkeen, vaikka eihän se nyt silleen mene. Ei ollenkaan. 

Kiinteytyminen vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, ihan sairaasti. Mä tiedän sen. Ja tällä kertaa mä aion oikeesti päästä tavoitteeseeni. Mä aion ens kesänä näyttää hyvältä, ihan oikeesti hyvältä. Hitto. 

Alotan tän jutun pikkuhiljaa, katotaan sit mihin mä etenen tän kanssa. Onks kukaan mukana?

jumijumi

Mä olen tällä hetkellä vähän jumissa. Niinkun elämäni kanssa. Tai siis, en niinkään elämän, vaan erään mulle todella tärkeän ihmissuhteen kanssa. Nehän niitä hankalimpia juttuja on, eikö? No, me ollaan tän herran kanssa viestitelty ja juteltu kohta viitisen kuukautta, nähty muutaman kerran, ja mä oon korviani myöten ihastunut. Ollaan juteltu lähes kaikesta maan ja taivaan välillä, kertaakaan oudoksumatta tai ihmettelemättä toisen sanoja, lauseita tai mielipiteitä. Meissä on niiin paljon samanlaisia piirteitä, mut myös niin paljon erilaisia. Ja se on tietenkin vaan hemmetin hieno juttu, eroavaisuudet kun täydentää toisiaan. Musta on kaikenkaikkiaan alkanu tuntuu, että oon vihdoin löytäny vierelleni sellasen ihmisen, kenen kanssa mä haluun oikeasti jakaa elämäni. Parasta tässä on tottakai se, että tää toinenkin osapuoli tuntee täsmälleen samoin.

Ollaan keskusteltu myös seurustelusta, tietenkin. Mä oon hienovaraisesti vihjaillut että kyllä mulle se seurustelusuhde todellakin kelpais... Osapuoli nro. 2 on vaan myötäillyt mun sanoja, höpissyt että oishan se ihan mukavaa, mut mitään sen enempää ei oo tapahtunut. Oon odotellut, että josko hän tarvis vaan vähän miettimisaikaa ja edistäis sitten tätä juttua johonki suuntaan ihan itse. Niin ei kuitenkaan oo käynyt, vaan oon ootellut vähän niinkun turhaan. Ja mä kun oon henkilö, jolle odottelu on yhtä tuskaa. Toisinsanoen, oon hiton kärsimätön.

En oikein tiedä, pitäiskö mun itse ottaa tää asia puheeks ja pamauttaa suoraan, että no seurustellaankos tässä nyt sitten vai ei. Mä olen yleensä todella suorapuheinen ja jutut pulpahtelee suusta ennenkun ehdin ees ajatella, mutta tää on niitä harvoja asioita joita mä olen oikeasti jäänyt miettimään. Tässä mä nyt saakeli edelleenkin pohdin ja jumitan. Äää. Soulmates, anyone?

and that's who i am.

Mä aattelin tehdä tän vähän jokaisessa blogissa näkyneen jutun, eli keräsin tuolta tumblr-blogista juttuja, jotka kuvastaa mua. Ehkä tän avulla musta saa hieman paremmin selkoa. 

Jep, nimenomaan ehkä. Mä oon pirunmoinen tuuliviiri, satojen erilaisten piirteiden ristiriitanen yhteensattuma.

ensimmäinen

Tavallaan mä haluaisin kertoo itsestäni ihan kaiken. Kuka mä olen, mistä mä tulen ja niin edespäin, siis oikeesti kaiken. Mutta samaan aikaan joku pieni ääni mun sisällä sanoo, et mun ei pitäis kertoa. Pysy anonyyminä, se sanoo. Ja jostain kumman syystä mä uskon tota ääntä.

Oon nähnyt elämää 18 vuoden ajan, ja siihen aikaan on mahtunu kaikkea. Valehtelematta. Niin paljon kipeitä asioita ja kipeitä menetyksiä, mut kuitenki niin paljon iloa ja onnistumisia. Uskallan ihan rehellisesti sanoo, että mä olen henkisesti hiton vahva ihminen tän kaiken jälkeen. Mua ei enää pienet vastoinkäymiset pysäytä. Ne saattaa hetkellisesti ravistella, ehkä vähän itkettääkin, mutta pidemmän päälle ne on vain pieniä naarmuja. Jotkut sanoo, että mä olen luonteeltani kova. Anteeks mitä? Mielestäni oon aivan täydellinen vastakohta kovalle. Pyrin rakastamaan läheisiäni niin moitteettomasti kun mä vaan ikinä pystyn, enkä oo lainkaan itsekäs saati sitten kylmä. Oon sydämellinen, sosiaalinen ja pirteä. Mä varmaan oikeesti naurankin puolet mun hereilläoloajasta, vähintään. Että se siitä kovasta. Haluisin joskus kuulla, että millä perusteella mä olen sellainen... No joo. Mielipiteensä kullakin. Eikä muiden sellaiset mua oikeestaan liikuta. Mulla on omani ja se riittää.

Vaikka, kuten jo mainitsin, oonkin henkisesti vahva, sillä ei oo mitään tekemistä mun itsetunnon kanssa. Oikeestaan mun  itsetunto on ihan toista luokkaa. Joskus tunnen oloni tosi itsevarmaksi, mut on niitäkin päiviä, toisinaan hetkiä, jolloin mulla ei oo tietoakaan itsevarmuudesta. Joskus spekuloin päässäni että mulla on varmasti joku kakssuuntanen mielialahäiriö... Tietyt oireet ihan todella viittaakin siihen, mutta ainakaan vielä ei mitään vakavampaa ole. Enkä mä totta puhuen usko että tulee olemaankaan. Mä olen ihan tavallinen tallaaja huonojen ja hyvien päivieni kanssa. Eiks niin?

Apua, hirveen vaikeeta tällanen tiivistetysti itestään kertominen... Ehkäpä tulevien postausten myötä mut oppii tuntemaan hieman paremmin, tää yritti olla pieni alkuspiikki mut en tiedä miten siinä onnistuin. Anyways, tuun jakamaan täällä blogin puolella paljonpaljon mun ajatuksia, tunteita, mietteitä. En haluu luokitella tätä mihinkään kategoriaan, koska en vielä tarkalleen tiedä mitä tää tulee pitään sisällään. Sen näkee sitten. Olis tosi kiva saada kommentteja - palautetta tai mitä vaan muutakin. Jos joku tänne sattuu eksymään, niin tervetuloa ♥